Kesä yllätti minut kuin talvi autoilijat. Lakkiaishumun jälkeen kirmasin kesälaitumille enkä sen jälkeen ole kunnolla jaksanut tehdä tuttavuutta yhteenkään uuteen julkaisuun tai artistiin. Päätin kuitenkin tarttua Rosvojen bloggaajahaasteeseen ja muistella ensimmäisiä kertojani, jotka olin jo aktiivisesti onnistunut unohtamaan.
Ensimmäinen yhtye, jota olet sanonut lempibändiksesi?
Rosvojen kokemuksia lukiessani minua huvitti ja mietitty lähinnä yksi asia: mikä ihme on Hanson? En osaa edes sanoa, olenko menettänyt jotain vai säästynyt joltakin pahalta, kun yhtyeen suosituimmatkaan kappaleet eivät soita mitään kelloja. Sukupolvien välinen kuilu on kapea mutta syvä.
Kanssabloggaajien ensimmäisten muistojen sijoittuessa 90-luvulle omat ensimmäiset muistikuvani ovat vasta 2000-luvun alkupuolella. Ei tarvinnut edes pitkään miettiä, mitkä kolme yhtyettä olisivat sellaisia, joista käytännössä mikä tahansa voisi olla "ensimmäinen lempibändini". Pieni esikoululaisen ja alakoululaisen murrosvaihetta elävä Markku-poika kavereineen marssi ennen valokuvien ottamista vessaan viimeistelemään kuontalonsa kuvauskuntoon. Siihen ei tarvittu kuin kampa ja vettä. Hetken kuluttua ovesta käveli ulos mustat aurinkolasit päässään ja pystyyn vedetyssä, hävyttömän tyylikkäässä, vesikampauksessa joukko poikia, joiden peilistä heitä oli juuri katsonut itse Lauri Ylönen. The Rasmus ja F-F-F-Falling järisyttivät tämän pienen pojan maailman.
Ensimmäinen yhtye, jota olet fanittanut?
En ole ikinä ollut kova fanittamaan oikein mitään. Olen tykännyt tai sitten tykännyt vähän enemmän, mutta ikinä en ole kokenut itseäni siinä mielessä fanaattiseksi yhdenkään yhtyeen suhteen. Lähimmäksi kuitenkin päässee Iron Maiden, jonka fanitus tarttui minuun kenties pääasiassa isoveljeni kautta ja Dance of Death -kiertueen kautta. Olihan nyt Eddie, pääkallot ja tajuton ratsastuskomppi noin 11-vuotiaan pojan mielestä tajuttoman siistiä. En tiedä yhtään mistä se lähti, mutta minulla oli myös oma Iron Maiden -vihkoni, jonka kanteen olin piirtänyt Edward The Great -albumin kannessa olevan siivekkään pääkallon, liimannut Eddien kuvia ja totta kai kopioinut Iron Maidenin logon. Kyseisen kokoelma-albumin päättävä live-versio Fear of The Dark seisauttaa vereni vielä nykyäänkin, kuten ala-asteella.
Toinen jo nuoresta iästä asti fanittamani yhtye on Mew, joka sekin aikanaan tarttui isoveljeltäni Frengers-levyn jälkimainingeissa. Mew on lopulta yhtye, joka on kaikkein eniten vaikuttanut musiikkimakuni kehitykseen. Edelleen huomaan kerta toisensa jälkeen ihastuvani Mew'n musiikia muistuttaviin suuriin, mutta pienieleisesti toteutettuihin, soundeihin ja nerokkaisiin sävellyksiin. Musiikissa kuin musiikissa.
Ensimmäinen levy, jonka olet saanut?
Ensimmäinen saamani levy, josta minulla on kunnollinen muistikuva on Discon Musta Sydän. En ole varma, mutta muistelisin saaneeni levyn vielä joululahjaksi. The Rasmuksen ja Kwanin ohella Disco on yksi niitä yhtyeitä, jonka voisin nimetä ensimmäiseksi lempibändikseni – tai ensimmäiseksi fanittamakseni yhtyeeksi. The Rasmusta saatoin ehkä ensimmäisena kutsua lempibändikseni, mutta todellisuudessa ensimmäinen lempibändini todennäköisesti olikin Disco. Oivoi, miten paljon kuuntelinkaan Musta Sydän -levyä. Levy nostattaa pintaan muun muassa kipeitä muistoja siitä, miten ala-asteella viimeisenä päivänä ennen lomaa halusin koko luokan edessä esittää Levottomat Tuulet -kappaleen. Vaikka kuulen isoveljiltäni silloin tällöin kuittailua siitä, miten paljon Discosta tykkäsinkään, todellisuudessa asia ei edes hävetä minua. Disco on påp.
Ensimmäinen kerta, kun olet blogannut musiikista – miksi?
Jos minusta joku päivä tulee musiikkitoimittaja tai muuten vain musiikkialalla vaikuttava henkilö, saatte ensisijaisesti kiittää siitä Jussi Mäntysaarta. Palatkaamme ajassa taaksepäin kesään 2011. Tuona kesänä päivittäin kuuntelin Peltorin kuulosuojaimet päässäni YleX:ltä Jussin luotsaamaa Uuden musiikin aamuvuoroa. Ohjelma innoitti minua seuraamaan ja kuuntelemaan musiikkia uudella tavalla, erityisesti uutta musiikkia. Aloin kuunnella musiikkia, joka aiemmin soi taustameluna. Pidin Jussista juontajana ja hänen musiikkivalinnoistaan. Lisäksi pidin ohjelman konseptista, koska minua kiehtoi rooli edelläkävelijänä, joka on kuullut kaikki uudet hitit vähän ennen muita ja joka suosittelee niistä parhaita eteenpäin. Muistan, kuinka ohjelmaa kuunnellessani, ajattelin: "Vitsit, joku päivä haluan tehdä tuota samaa." Vähän myöhemmin eksyin myös Also sprach Jussi -blogiin ja muistan jälleen ajatelleeni: "Vitsit, jos Jussikin bloggaa, niin kyllä minäkin haluan alkaa pitää blogia." Niin sai alkunsa Singin' Drunken Lullabies -blogi, joka jäljitteli Uuden musiikin -ohjelmien konseptia poimimalla blogiin huomionarvoisimmat uudet julkaisut. Samaa tietä tallustelen edelleen uuden musiikin pyörteisiin hurahtaneena.
Ensimmäisen musiikkipostaukseni oli The Rapturen, edelleen ihan tajuttoman kova, How Deep Is Your Love? Ei yhtään hullumpi avauskappale, vaikka itse sanonkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti