Spotifyssa
Best Right NOW -soittolista on päivittynyt aktiivisesti, mutta blogikirjoittelun puolella on jäänyt muutama viikkokatsaus rästiin. Tässä kirjoituksessa kuitenkin vähän katsahdan taaksepäin, mitä kaikkea listalla tällä kertaa onkaan ja mitkä julkaisut ansaitsevat erityishuomiota. Keskityn tässä postauksessa lähinnä kotimaisiin yhtyeisiin.
Kesätunnelmia kaipaavalle listalle on ajautunut jo muutamakin kesäisen säkenöivää kappaletta, jotka saavat auringon paistamaan pilvisempänäkin päivänä. Kotimaiset yhtyeet tuntuvat olevan jo vahvasti kesätunnelmissa, sillä pääosa listan "kesäkappaleesta" on suomalaisia. Huomionarvoisimmat näistä ovat
The Lieblingsin ja
Siman uudet kappaleet.
The Lieblingsin kappale
Big Girls (Of Summer) on kuin omiaan kuunneltavaksi kuumana kesäpäivänä rannalla – tai vähintään automatkalla rannalle, ja kuuman kesäpäivän käännyttyä jo kohti viilenevää iltaa on otollinen hetki soittaa
Siman kappale
Tanssilattialla, jossa on kesäillalle tyypillistä hämyisyyttä ja viileyttä.
Kotimaisella osastolla jatkettaessa
Verhot-yhtyeen hiljattain julkaistulla albumilla soiva
Hullu tuo vahvasti ja positiivisesti mieleeni
The Curen kitaroinnin. Tarttuva ja kevyesti melankolinen melodia yhdistyy samanhenkiseen lyriikkaan. Kokonaisuus on oikein pätevä kitarapop-ralli!
Vähän aikaa taaksepäin mentäessä myös
Neøv ja
Siinai astuivat takaisin julkisuuteen uusien kappaleidensa kera.
Neøv lähti sinkkunsa
Laketown saattelemana valloittamaan Britanniaa muutaman muun suomalaisyhtyeen kanssa. Paikoitellen sinkkubiisi soi hyvin
Mew-henkisesti, mikä on allekirjoittaneen mielestä erinomaista.
Siinai puolestaan julkaisi
Shopping Trance -singlen, joka enteilee 17. kesäkuuta julkaistavaa
Supermarket-konseptialbumia. Kappale on kuin slow motionilla kohti vyöryvä hyökyaalto. Se tulee vääjäämättä sinua kohti, etkä voi sille mitään. Se on vain otettava vastaan.
The Antlers -yhtyeen hiljattain julkaistu singlelohkaisu
Palace on mielestäni yksi viime viikkojen pysäyttävimpiä kappaleita. Kappaleen herkkyys ja pakahduttava kauneus kerrassaan pysäytti allekirjoittaneen heti ensikuuntelulla. Niin kuin kappale tekee vielä lukuisienkin kuuntelujen jälkeen. Torvet ja kaikki. Oivoi, miten odotan yhtyeen 17. päivä kesäkuuta julkaistavaa uutta albumia.
Erityishuomiointiin tällä viikolla olen valinnut
Pepe & Saimaan ylistelyn ja jumaloidun albumin kakkosraitana olevan
Aivan sama mulle mä oon onnellinen. Tästä levystä puhuttaessa ei mediassa ylisanoja olla säästelty, ja kieltämättä levy on aivan erityinen ja erittäin hyvä. Aivan sama mulle mä oon onnellinen on kuitenkin koko levyn kirkkain timantti ja yksinkertaisessa erinomaisuudessaan parhaita kappaleita, joita tällä hetkellä on tarjolla.
Pepe Willberg ja
Matti Mikkola eivät ole kappaleellaan keksinyt pyörää uudelleen, vaan vanhoista ja tutuista palasista on koottu kasaan kappale, joka on sekä tuore että ajaton. Tätä kappaletta fiilistelee joka ikinen lapsesta vaariin, koska aivan sama, mä oon onnellinen.