keskiviikko 27. elokuuta 2014
Manna ja linnut
Syksy tekee jälleen tuloaan ja pian koitaa aika, jolloin siivekkäät ystävämme saavat tarpekseen Pohjolan kylmyydestä ja matkaavat kohti etelän aurinkoa. Liekö Manna pohtinut lintuja, ja niihin liittyvää symboliikkaa kirjoittaessaan tulevaa albumiaan Blackbird. Lokakuun 24. päivä Manna julkaisee kyseisen albumin, jolta jo aiemmin tänä kesänä on julkaistu singlelohkaisu Troublebirds. En oikein osaa edes sanoa, mistä se tulee, mutta mielestäni Troublebirds-kappaleella on läsnä tietynlaista haikeaa lähdön tunnelmaa. Juuri sellaista, mitä voi tuntea, kun syksyn ankeudessa näkee viimeistenkin muuttolintujen lentävän kauas pois. Katsellessaan lintujen lentoa toivoisi itsekin voivansa kasvattaa siivet selkäänsä ja lentää pois.
Kenties Manna onkin toivonut selkäänsä siipiä, kun hän kirjoitti tulevaa albumiaan. Artistin omien sanojen mukaan levy syntyi menetyksistä, ja mainospuheiden perusteella levy on henkilökohtainen ja hyvin haavoittuva. Osittain kotistudiossa suoritetun levyntekoprosessin ansiosta levyä tehdessä vallitsi "itselleen tekemisen illuusio", kuten Manna itse asian ilmaisee. Onko sitten Manna halunnut lentää lintujen lailla pois, vai onko hän sittenkin kokenut samanlaista vapautta kuin taivaalla lentelevä lintu levyä tehdessään? Joka tapauksessa odotettavissa on, kuten saatesanatkin lupailevat, herkkä ja henkilökohtainen levy, jonka tunnelma tulee olemaan käsinkosketeltavan tiivis. Sitä ainakin ennakkopuheet ja Troublebirds-single antaa odottaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti