Rakkaat lukijat, minulla on sittenkin elämä. Intissä sitä huomaa, miten täyteen toimintaa voikaan sulloa kaksi vapaata päivää viikonloppuna. Niin täyteen, ettei edes blogia ehdi kirjoittaa, vaikka ennen palvelukseenastumista olisikin selvästi suunnittelut varaavansa vapaapäivilleen "blogi-hetkiä".
Ensimmäisillä palvelusviikoillani minulla on ollut loppujen lopuksi naurettavan vähän aikaa edes kuunnella musiikkia, mutta yksi levy on sekä pituutensa että erinomaisuutensa ansiosta päätynyt toistuvasti raikaamaan soittimestani. Teksti-TV 666:n debyytti-EP, nimeltään 1, on tiukka parikymmenminuuttinen post-punkia, joka on tulvillaan kitaramelodioita ja brutaalia runttausta.
Levy on vierailu räkälään, joka on savusta niin sakeana, ettei eteensä nää. Ilmassa löyhkää hiki ja voimakas spiidin katku. Takaraivossa jyskyttää koko ajan pieni vaarantunne ja itsesuojeluvaisto käskee kääntyä pois samalla, kun utelias mieli haluaa suunnistaa entistä syvemmälle savun sekaan. Terveystiedon tunnilla hoettu mantra, että ensimmäiseenkin kertaan voi jäädä koukkuun, unohtuu ja eikä edes ehdi ymmärtää jäänensä nalkkiin. Pitää saada jatkuvasti enemmän ja suurempia annoksia, kunnes mikään ei enää tunnu riittävän. Parin vuoden kuluttua löytää itsensä muiden Teksti-TV 666 -narkomaanien kanssa Piritorilta odottelemasta kyytiä taivaseen ja vaikeroimasta: "Lisää spiidiä!" Kumpi vain kelpaa, kunhan kyse on Tekstareista. Molempi parempi, totta kai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti