Uskoni nykymusiikkin koki kovan kolauksen viime perjantaina kuunneltuani Nicki Minajin uuden Anaconda-kappaleen ja sen musiikkivideon myötä. Mieleni teki käpertyä suihkun alle sikiöasentoon ruikuttamaan, tätäkö on nykypopmusiiki? Kyseisen musiikkivideon pakaroihinkin on saatu mahtumaan enemmän täytettyä kuin itse kappaleeseen, mikä on sinällään myös saavutus. Eikä se edes ollut kappale tai sen video, joka oksettavuudellaan syöksi minut tähän epätoivoon, vaan se tosiasia, että joku oikeasti kuuntelee ja pitää tästäkin kappaleesta. Vaikka pidänkin itseäni kulttuuriliberaalina "kukin kuuntelee mieleistään musiikkia" -mantran hokijana, olen suoraan sanottuna huolissani siitä, mitä kyseisen kappale kertoo myös sen kuuntelijakunnasta. Mainittakoot vielä, että videota on katsottu viikossa 60 milj. kertaa. Minä, Markku 19-vee, olen huolissani nykynuorista. Ei ihme, että nuoriso voi pahoin ja masentuu, jos sen pollaan survotaan tällaista paskaa.
Loppuosa tästä kirjoituksesta käsittelee kappaleita, jotka palauttivat uskoni popmusiikkiin, joten peput saavat jäädä tähän. Jos kuitenkin haluat lisää puhetta pepuista, käy lukemassa Tulensytyttäjä-blogin teksti: Puhutaanko hetki pepuista?
Billie Black on nuori 19-vuotias jazzlaulaja, joka vaihtoi saksofonit downtempo-biitteihin ja julkaisi hyvin riisutun debyyttisinglensä I Waited For You. Kappaleen riisuttu tuotanto jättää tilaa nuoren naisen upealle äänelle, jonka Billie erinomaisesti käyttääkin hyväkseen. Kappaleen unelias tunnelma ja laulun tiivis läsnäolo ovat hyvin koukuttava yhdistelmä.
Brittineidoilla tuntuu menevän oikein mukavasti elektronisen popmusiikin saralla, sillä Billie Blackin tapaan kyseisen saarivaltion kasvatti Shannon Saunders on julkaissut Sheets-kappaleen, jonka pyörittämistä soittimessa ei tarvitse kainostella. Vaikka kappaleita yhdistääkin elektroninen äänimaailma, ovat ne luonteiltaan kuin yö ja päivä. Toisin kuin Billie Black, Shannon Saunders luottaa kappaleellaan tarttuvaan kertosäkeeseen sekä koukkuihin, jotka uppoavat kuuntelijaan kuin häkä.
Walk on kappale, joka esittelee Kwabs-nimisen upealla baritoniäänellä varustetun soul-laulajan. Kappaleella ei ole tarjottavanaan mitään uutta eikä edistyksellistä, vaan se on puhtain paperein tehtävästään suoriutunut pop-kappale, eikä siitä moitteen sijaa löydy. Kappaleen kruunaa Kwabsin täyteläinen ääni, jota jo itsessään kuuntelee enemmän kuin mielellään. Vaikka kertosäkeissä kappale kasvaa todella suureksi ja mahtipontiseksi, on Kwabsin muhkea ääni kyllin vahva pitämään kappaleen hallinnassa eikä ote pääsi karkaamaan, tai edes lipsumaan. Aloe Blaccilla on nyt haastaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti