Nosto: Teksti-TV 666 - Sä et tuu enää takaisin koskaan

Kuva: Santtu Vainio

Ai hemmetti, miten mielenkiintoiselta bändiltä Teksti-TV 666 vaikuttaakaan. Julkaistuja kappaleita yhtyeellä on vasta kaksi, mutta nyt jo on kuultavissa yhtyeen omaleimainen soundi. Vaikka kappaleet ovat keskenään kohtalaisen erilaisia, ovat molemmat selvästi tunnistettaviksi juuri kyseisen yhtyeen esittämiksi – ei minkään muun. Niin sanotun yhtyeen oman kädenjäljen kuulee selvästi. Uudella kappaleella paiskaavat kättä indierock, joka tuo mieleeni French Filmsin, ja Joy Divisionia muistuttava post-punk. French Films -referenssi ei olekaan yllätys, sillä onhan molemmissa yhtyeissä keskeisessä roolissa Johannes Leppänen. Tunkkaisen meluverhon takaa ja kaiutuksien keskeltä nousee pinnalle heleä kitaramelodia, joka tuntuu soivan raikkaammin kuin koskaan ennen. Viimeistään kertosäkeeseen ennättäessään kappaleen poljento auttamatta tempaa mukaansa. Timanttista tavaraa, ei voi muuta sanoa!

Elokuun 1. päivä kannattaa merkata kalenteriin, sillä silloin julkaistaan yhtyeen "1" debyytti-EP, joka julkaistaan muuten vinyylinä. Olettaisin luvassa olevan enemmän hävyttömän tiukkaa ja kaiutettua indierockia omankuuloisella Teksti-TV 666 -leimalla. Sitä minä ainakin kahden näin sytyttävän kappaleen jälkeen odotan.

Levyarvostelu: Gim Kordon - Ei ole helppoo

Ei ole kulunut edes vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran nimi Gim Kordon kuului lausuttavan valveutuneimpien musadiggareiden huulilla. Tässä ajassa yhtyeestä on ehtinyt jo kasvaa ilmiö – ainakin Suomen indieskenen mittakaavassa. Gim Kordonista alkoi muodostua omanlaisensa ilmiö jo kuukausia ennen debyyttialbumia ja viimeistään Sä oot mun unelma, beibe –kappaleen jälkeen debyyttiä on odotettu yhtä fanaattisesti kuin uskonlahkolaiset odottavat Jeesusta. Innokkaimmat musadiggarit kiertelivät naapurustossa ovelta ovelle saarnaamassa: ”Gim Kordon tulee, oletko valmis?”

Olit sitten valmis tai et, Ei ole helppoo on virkistävintä kotimaista musiikkia hetkeen. Gim Kordonin sointi on samanaikaisesti tuttua ja turvallista, mutta myös uutta ja tuoretta. Rosoinen ja rujo ulkokuori kätkee alleen mystistä kauneutta, jota ei voi nähdä, jos keskittyy tarkastelemaan musiikkia vain pintapuolisesti ja kiinnittää huomionsa lähinnä kosmeettisiin pikkuvirheisiin. Niihin kun usein on kaikkein helpoin tarttua ja tehdä tuomionsa niiden perusteella – niin musiikissa kuin sitä laajemminkin katsottuna elämässä.

Pintapuolisesti jopa kornit sanoitukset eivät lopulta olekaan niin yksijakoisia kuin ensimmäisellä kerralla voisi ajatella. Ennen kaikkea sanoitukset punovat yhteen koko ”ei ole helppoo, muttei kannata välittää” –tematiikan, mikä on kokonaisuuden kannalta levyn kantavia voimia. Nerokkaan lisämausteen sanoituksille antavat kappaleiden väliset hypyt ja viittaukset. Avausraidalla esiintyneelle haudalle palataan vielä levyn loppupuoliskolla toteamaan, ettei ole vieläkään helpottanut.

Tarttuvat kertosäkeet, jotka iskostuvat mielen syövereihin ovat kirsikkana kakun päällä kruunaamassa yhtyeen parhaat kappaleet, joita levyllä on useampia. Tarttuva kitaramelodia ei yksinään tee kappaleesta vielä hittiä, mutta kun siihen lisätään koukuttava hoilotus, kuten ”sä olet mun unelma, beibe”, on vaikeaa olla liittymättä kuoroon. Mainittu kappale on kuitenkin vain yksi osoitus Gim Kordonin hittinikkariudesta, sillä debyytti osoittaa yhtyeen taitavan kyseisen taidon paremmin kuin minkään.

Yhtyeen tulevaisuuden spekuloiminen on myös hyvin kutkuttavaa. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa suuresti, mitä Gim Kordonille kuluu viiden vuoden päästä. Usein törmätään tapahtumaketjuun, jossa yhtyeen tie alas on ollut yhtä jyrkkä kuin nousu sitä ennen. Olisi sääli, jos Gim Kordonin liekki hiipuisi ja Ei ole helppoo jäisi kytemään vain 90-luvun kanssa flirttailevana muistojen lähteenä musadiggareille, jotka ovat jo eläneet nuoruutensa viimeisetkin päivät. Joka tapauksessa pohjatyö on nyt tehty ja Ei ole helppoo –debyyttialbumi on tukeva kulmakivi, jonka varaan on hyvä rakentaa.

Albumi on ehdottomasti yksi vuoden huomionarvoisimpia kotimaisia julkaisuja ja henkilökohtaisesti tähän mennessä eniten nauttimani kotimainen levy. Painotan erityisesti sanaa nauttimani. Suoritus ei välttämättä ole tyylipuhdas ja objektiivisesti tarkasteltuna ylivertainen, muttei se olekaan ydin, "se juttu". Gim Kordonin ydin on pilke silmäkulmassa, mikä parhaimmillaan johtaa kuuntelijan fanaatiuteen, mutta pahimmillaan saa kavahtamaan sitä kuin ruttoa. Jännä juttu, että kuitenkin mielipiteitä jakavat bändit muistetaan paremmin kuin ne, joiden musiikki kollektiivisesti hyväksytään toimivaksi.

En edes yritä peitellä fanaattisuuttani.

Lähtöruutu

Lautapeleissä mikään ei ole turhauttavampaa kuin "palaa takaisin lähtöruutuun" -kortti. Toisaalta mikään muu ei tuo peliin samanlaista jännitystä yhtä paluu takaisin lähtöruutuun. Lähtöruudusta alkaa jälleen vimmattu muiden pelaajien takaa-ajo, ja pelin hurmos vie jälleen mennessään. Singin' Drunken Lullabies -blogi kaipasi jo pitkään paluuta lähtöruutuun. Peli oli käynyt jännityksettömäksi ja puuduttavaksi.

Yksinkertaisin syy uudelle alulle on "kasvaminen ulos" vanhasta blogista. Aloitin bloggaamiseni kolme vuotta sitten, kun siirryin lukioon. Tänä keväänä minua odottaa valkolakki kevätjuhlassa. Ihmisten kehityksessä kuitenkin tapahtuu kohtalainen harppaus ikävuosina 16-19, mikä tulee hyvin ilmi, kun vertaan ensimmäisiä ja viimeisimpiä kirjoituksiani. Ajattelin, että kolmen vuoden harjoittelun jälkeen olisi sopiva aika perustaa musiikkiblogi, joka on kauttaaltaan laadukas ja sellainen kuin bloginin haluan olevan. Ei ainoastaan spontaania ja naiivia hehkutusta..

Vanhalla blogilla ei ollut sellaista imagoa kuin toivoin blogillani olevan. Suurin syy sille on, etten 16-vuotiaana tiennyt millaista blogia haluaisin edes pitää – kunhan aloin kirjoitella omaksi huvikseni. Pikkuhiljaa alkoi muodostua näkemys, millaisen haluaisin blogini olevan. Kunnianhimoisena ihmisenä haluan kirjoittaa blogia, joka on laadukas ja suosittu.

Long story short, tervetuloa entistä ehompaan ja laadukkaampaan musiikkiblogiini! Kirjoituksien keskiössä ovat jatkossakin musiikkimaailman uudet tuulahdukset ja kotimainen musiikki. Tulevissa kirjoituksessa tulen myös ottamaan puheeksi musiikkimaailman ilmiöitä laajemmin kuin pelkästään julkaisujen osalta. Kärkevimmät kannanotot kuitenkin luultavasti jätän niille, jotka haluavat kantaa ottaa. Minä haluan pääasiassa vain nauttia musiikista, ja sen herättämistä suurista tunteista.

P.S. Kyllä, blogissa on jo sisältöä. Toin vanhasta blogistani joitain viimeisimpiä kirjoituksia, koska ne olivat mielestäni kelvollisia myös uuteen blogiin.