Nosto: Black Lizard - Burning

Kuva: Eetu Maaranen

Black Lizard ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, enkä ole palvonut yhtyettä, kuten joitain muita yhtyeitä Solitin rosterista. En vain koskaan ole päässyt niin sanotusti sisään Black Lizardin musiikkiin; yhtye on ollut liian kova pala purtavaksi. Olen yrittänyt kuunnella ja fiilistellä, mutta mieluummin olen valinnut levyhyllystä viereisen levyn soittimeni sisään kuin Black Lizardin debyytin. Black Lizard ei vain yksinkertaisesti ole tuntunut minun riisikulholtani tai kupiltani teetä.

Olisiko sitten tänään julkaistava Burning-EP käänteentekevä julkaisu, joka avaa silmäni ja muuttaa vähän jopa negatiivisen suhtautumiseni yhtyettä kohtaan kokonaan. Viime viikolla julkaistu lyhytsoiton nimikkokappale tarjosi jo lupaavia ennusmerkkejä, sillä ensimmäinen tekoni Burning-kappaleen kuunneltuani oli laittaa yhtyeen debyyttilevy soimaan. Eikä siinä vielä kaikki, kuuntelin levyn hartaudella sekä intohimolla alusta loppuun. Vaivuin syvään Black Lizard -transsiin, eli juuri siihen nimenomaiseen olotilaan, jossa yhtyeen musiikkia tulisikin kuunnella.

Burning-EP tulee olemaan eräänlainen välietappi matkalla yhtyeen debyytiltä yhtyeen, ensi keväänä, julkaistavalle kakkosalbumille. Jos minulta kysytään, Black Lizard on suunnannut kurssinsa juuri oikeaan suuntaan. Uudella singlellä esiintyvät uudistukset ovat ainakin allekirjoittaneen mielestä pelkkää plussaa. Mielenkiinnolla odotan, miten yhtyeen soundi on kakkosalbumilla kehittynyt.

Parasta juuri nyt: Teksti-TV 666 - 1

Rakkaat lukijat, minulla on sittenkin elämä. Intissä sitä huomaa, miten täyteen toimintaa voikaan sulloa kaksi vapaata päivää viikonloppuna. Niin täyteen, ettei edes blogia ehdi kirjoittaa, vaikka ennen palvelukseenastumista olisikin selvästi suunnittelut varaavansa vapaapäivilleen "blogi-hetkiä".

Ensimmäisillä palvelusviikoillani minulla on ollut loppujen lopuksi naurettavan vähän aikaa edes kuunnella musiikkia, mutta yksi levy on sekä pituutensa että erinomaisuutensa ansiosta päätynyt toistuvasti raikaamaan soittimestani. Teksti-TV 666:n debyytti-EP, nimeltään 1, on tiukka parikymmenminuuttinen post-punkia, joka on tulvillaan kitaramelodioita ja brutaalia runttausta.

Levy on vierailu räkälään, joka on savusta niin sakeana, ettei eteensä nää. Ilmassa löyhkää hiki ja voimakas spiidin katku. Takaraivossa jyskyttää koko ajan pieni vaarantunne ja itsesuojeluvaisto käskee kääntyä pois samalla, kun utelias mieli haluaa suunnistaa entistä syvemmälle savun sekaan. Terveystiedon tunnilla hoettu mantra, että ensimmäiseenkin kertaan voi jäädä koukkuun, unohtuu ja eikä edes ehdi ymmärtää jäänensä nalkkiin. Pitää saada jatkuvasti enemmän ja suurempia annoksia, kunnes mikään ei enää tunnu riittävän. Parin vuoden kuluttua löytää itsensä muiden Teksti-TV 666 -narkomaanien kanssa Piritorilta odottelemasta kyytiä taivaseen ja vaikeroimasta: "Lisää spiidiä!" Kumpi vain kelpaa, kunhan kyse on Tekstareista. Molempi parempi, totta kai.

Aamukasa

Ruisrockista niukoin sanakääntein sen verran, että Pepen & Saimaan uuden levyn kappaleet olivat mahtavia livenä, mutta pisimmän korren vetäisi tänä vuonna Future Islands. Aivan tajuton keikka! Sam Herring ja Louna-lavan yleisö vapui syntikkapopin säestämään transsiin. Future Islands on kokemus, uskomaton kokemus.

Ruisrockissa oli kuitenkin niin hauskaa, että jopa tukka lähti. Noh, oikeastihan minä vain vetäsen huomenna armeijan harmaat päälleni. Valtion tarjoaman elämyspaketin vuoksi myös blogi tulee luonnollisesti jäämään vähemmälle päivittymiselle. Telakalle en kuitenkaan blogia jätä, sillä ainakin itse toivon pystyväni edes siedettävällä tahdilla jatkossakin kirjoittelemaan. Mahdollisuuksien mukaan, mahdollisuuksien mukaan.

Lepo.