keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Viikkokatsaus osa 2


Kuluneen viikon aikana vain yksi kotimainen yhtye on päätynyt kuumimpien uutuuksien listalleni, ja se on Freeweights, joka tarjoili tuoretta synapoppia kappaleellaan Infinte Repeats. Kappale kuulostaa siltä, että se olisi parhaimmillaan viileiden kesäiltojen fiilistelymusiikkina. Yhtyeeltä kannattaa kuunnella myös jokin aika sitten julkaistu Your Design -single, joka esittelee yhtyeen pirteämpää ja aurinkoisempaa puolta.

Viime vuosien kestosuosikeistani peräti kolme, eli Fucked Up, Black Lips ja Black Keys, on julkaissut uutta musiikkia viime viikkojen aikana. Melodista hardcore punkia soittava Fucked Up julkaisi Paper The House -singlen, joka enteilee kesäkuussa julkaistavaa Glass Boys -albumia. Jännityksellä odotan yltääkö tuleva levy David Comes To Lifen tasolle.

Toiselta suosikiltani Black Keysilta tuli ulos uusi Underneat the Rainbow -levy, joka ei edeltäjänsä Arabian Mountainin veroinen jymypaukku ole, muttei heikkokaan esitys. Kelpo levy, mutta vähän lattea ja tasapaksu. Soittolistalleni lisäsin levyn parhaan kappaleen Make You Mine.

Myös Lonely Boy -hitillään lopullisen läpimurtonsa tehnyt Black Keys julkaisi uuden singlensä Fever ja samalla tiedotti tulevasta albumistaan Turn Blue, joka julkaistaan 14. toukokuuta. Tanssittava poljento ja veikeät synasoundit. Toivottavasti kappaleiden paras terä odottaa vielä tulevalla albumilla, eikä singlellä ollut vielä kaikkea pelissä.

Viikon parasta antia ja mielenkiintoisin tuttavuus on ollut mielestäni olli The Orwells uudella singlellään Let It Burn. Hikinen ja nuoruuden kiihkoa pursuava soundi yhdistyy tarttuviin melodiakoukkuihin, ja kappale yksinkertaisesti tempaa mukaansaa. Soundi tuo vahvasti mieleen 90-luvun alternative rock -soundit, enkä yhtään ihmettelisi vaikka koko kappale oltaisiin äänitetty yhden jäsenen vanhempien autotallissa - sen verran autenttista autotalli-meininkiä. Heti ensimmäisellä kerralla kertsin astuessa sisään tekee mieli yhtyä kuorolauluun I just let it burn, I just let it burn.

Kaikki nämä ja myös ilman mainintaa jääneet kappaleet löytyvät soittolistaltani, johon pääset käsiksi tuosta alapuolelta. Olepa hyvä!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Arvio: JVG - Voitolla Yöhön


Puitteet ovat ainakin kohdillaan JVG:n uudella levyllä; Tuotantopuoli on juuri niin laadukasta kuin sen on kehuttu olevan. Biisien taustat ovat läpileikkaus viime vuosien suosituimmista elektronisen popmusiikin muotivirtauksista, ja pelkästään erinomainen tuotanto riittää nostamaan levyn arvosanaa yhdellä tähdellä. 

Erinomaisen tuotantopuolen lisäksi vierailevat artistitkin antavat levylle parastaan ja kuulostavat paremmalta kuin omalla tuotannollaan - edes Mikael Gabriel ei ärsytä. Haittapuolena onkin, että suurimmalla osista kappaleista huomio keskittyykin täysin muualle kuin levyn pääkaksikkoon vierailijoiden varastaessa koko shown. Kotiseuturakkaudesta kertova Mistä sä tuut? -kappale osoittaa pelin hengen, kun kovemman luokan suomiräppärit yksi toisensa jälkeen pyyhkivät Jarella ja VilleGallella pöytää. Ei auta, vaikka kaksikko itsekin pistää peliin kovimmat tekstinsä koko albumilta.

Tälläkin levyllä, kuten aiemmallakin yhtyeen levyllä, on omat hittinsä ja hutinsa. Esimerkiksi Huominen on huomenna on lähinnä väsähtänyt yritys toistaa Kran Turismon kaltainen kesähitti eikä se yllä ärsyttävää kesärenkutusta korkeammalle. En myöskään tahdo ymmärtää, millaisessa mielentilassa levylle on valittu Sara Chafak, Kuluu mut ei lopu ja Venäläist rulettii kaltaiset kappaleet, jotka vähinnä latistavat tunnelman juuri, kun se olisi sopivassa nousukiidossa. Ei kuitenkaan voi väittää, etteikö JVG onnistuisi nostattamaan tunnelmaa kattoon kappaleillaan, kuten Jengi ku jengi tai Kartalla. Kappaleista jälkimmäinen onkin yhtään liiottelematta kappaleena täysosuma ja luonnollisesti myös koko albumin kirkkain tähti. Kappaleet ovat erinomainen osoitus, että palasten loksahdellessa kohdalleen, kaksikko osaa tehdä hävyttömän hyvää popmusiikkia.

Haaveissaan Jare ja VilleGalle ovat urheiluidoliensa, Teemun ja Jarin, kaltaisia nöyriä voittajia, jotka ovat tehneet valtavan työn saavutustensa eteen. Kaksikon idolit ovat aina ottaneet menestyksensä nöyrästi vastaan, mikä on vain entisestään kasvattanut herrojen arvostusta. Myös Voitolla yöhön onkin parhaimmillaan, mitä nöyrempänä ja ahkerampana raatajana menestyksensä eteen kaksikko esiintyy.

Menestys ei ole tuuria, kuten kaksikko Kartalla-kappaleellaan alleviivaa. Ansaittu menestys on aina ansaittua, eikä sitä sovi väheksyä. Voitolla yöhön jää kuitenkin lähemmäs keskinkertaisuutta kuin suurmenestystä, vaikka hetkittäin levy onkin erittäin viihdyttävä.  

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Viikkokatsaus osa 1


Uusia kappaleita on lisätty ja vanhoja tiputeltu hiljalleen pois. Puhun nyt siis SDL Best Right NOW -soittolistastani, johon kerään juuri tämän hetken kuumimpia uutuksia, niin sinkkujulkaisuja kuin myös uusilta albumeilta bongattuja helmiä. Lyhyin saatesanoin katsastan näin blogin puolella, mitä kappaleita sitä on tullut listalle oikein kerättyä.

Suomalaisen indierock-yhtyeen Getawaycab uusi sinkku Sing With Us lämmitti mieltä kuin vielä viikko sitten lämmittänyt kevätaurinko. Kertosäkeissä mahtipontisiin mittoihin kasvava kappale tuo mieleen Suomen kesän ja samanlaiset maisemat kuin singlen kansitaiteessa, jossa aurinko hellii hyvin perinteikästä suomalaista sielunmaisemaa.

Kotimaista linjaa jatkettaessa tulin nostaneeksi listalle myös Gim Kordonin vihdoinkin remasteroidun ja albumimuotoon saatetun Ei Ole Helppoo -singlen. Vaikkei kappaleessa enää ole sitä tiettyä uutuudenviehätystä, on se kuitenkin sitäkin kuumempi. Erittäin tiukkaa punk-musiikki julkaisi kuluneella viikolla myös No Shame, joka julkaisi singlen Jonossa Seuraava. Kappale on muuten soinut ja paljon, sillä niin tuhtia ja tiukkaa tavaraa se on sekä ulosanniltaan että sisällöltään. Jonossa Seuraava kannattaakin kuunnella oikein ajatuksella, siinä on jokaiselle illaksi hieman pohdittavaa. Saatetaan punk-linjaus vielä loppuun kanadalisen White Lungin tuoreella Drown With The Monster, joka on yhtäaikaa hyvin rujoa, mutta myös yllättävän melodista punkrockia.

Suomalaisten rokkareiden seuraksi nostin listalle myös, ainakin omasta näkökulmastani yllättävän aktin, nimittäin JVG:n, ja yhtyeen uudelta levyltä löytyvän Kartalla-kappaleen. Voitolla yöhön -albumi herätti minussa myös enemmänkin ajatuksia, joista tullaan kuulemaan tässä lähipäivinä.

Ulkomaalaisia mielenkiintoisia uutuksia listalla ovat muun muassa Tune-yardsin uusi single Water Fountain, Possen Shut Up ja amerikkalainen How To Dress Well, joka on julkaissut tämän hetken kaikkein kuumimman kappaleen Words I Don't Remember. Kappale on synaintroineen kaikkineen äärettömän tyylikäs ja tunnelmallinen. Tom Krellin hennossa ja jopa hieman varautuneessa tulkinnassa on jotain maagista ja kiehtovaa. Kaiken lisäksi kappale on loisteliaasti tuotettu. Words I Don't Remember on täyden kympin kappale.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Black Twig - Heliogram


Heliogram ottaa ensimmäiset kevyet ja huolettomat askeleensa. Tunnelma huokuu levollisuutta ja omanlaistaan lämpöä, kun Aki Pohjankyrö alkaa tyypilliseen tapaansa huokailla sanoja mikrofoniin. Tunnen uppoutuvani yhä syvämmälle pehmeään pumpuliin, enkä haluaisi enää koskaan nousta sieltä ylös.

Vapautunut olemus ja kitaramelodioilla täytetyt kappaleet tekevät Heliogramista nautinnollista ja mielenkiintoista kuunneltavaa. Välillä kitarat kasvavat vyöryviksi valleiksi ja välillä iskevät tiukkaa tahtia, kuten Pastel Bluella. Lisävivahteikuutta levylle tuovat erilaiset kontrastit, joita on viljelty varsin runsaasti. Musiikki on yhtä aikaa seesteistä, mutta dynaamista. Tunnelma on pastellinensinen, mutta syksyisen kuulas.

Heliogram on alusta loppuun tasavahva suoritus, eikä heikkoja hetkiä levylle ole pahemmin mahtunut. Junnaavalla, levyn ainoalla slovarilla, Furher Morella jännite kuitenkin tahtoo väkisinkin laskea, kun kappale tahdo päästä kunnolla pois lähtökuopistaan. Levy kuitenkin lopetetaan energisellä ja pirteillä kitaramelodioilla höystettyyn Quiet Daytime - siis lähes täydellisellä Further Moren vastakohdalla. Maininnan arvoisia kappaleita on levyllä muitakin, kuten heleästi ja kuulaasti soiva Summer Slow Down.

Levyn onnistunut lopetus jättää jäljelle erinomaisen jälkimaun, eikä tarvitse pitkään pohtia, kuunnellakko Heliogram vielä uudelleen. Vaikket kuuntelisikaan, levyn mukaansatempaavat melodiat pitävät huolen siitä, että kappaleet tulevat soimaan päässäsi vielä pitkään. Mikäs siinä, onhan näin miellyttävän musiikin täysin sallittua jäädä korvamadoksi kummittelemaan.