Nosto: Hisser - Park Fiction

Ensiksi kummasteltiin, kuka hitto on Hisser. Seuraavaksi ihmeteltiin, kun tämän mystisen suippokorvan debyyttisinglen saattoi mainoskampanjan ansiosta löytää läheisen Alepan ilmoitustaululta.

Mystisyyden verho avautuu hitaasti ja varoen. Park Fiction on kurkistus tuon verhon taakse, jonka takaa paljastuu sanalla sanoen tuoretta ja tyylitajuista elektronista musiikkia, joka heti kättelyssä kietoo kuuntelijan kouriinsa. Koukuttavuudestaan ja näennäisestä helppoudestaan huolimatta Park Fiction haastaa kuuntelijansa tuoden itsestään esille uusia tasoja. Kappale on kuin huone, johon on äärimmäisen helppo astua ovesta sisälle, mutta kerran päästyään sisälle ei tahdo enää poistua.

Parasta kuitenkin kappaleessa on mystinen tunnelma, joka on varmasti osittain Hisserin salaperäisen esiinastumisen ansiota. On täysin se ja sama, kuka Hisser on ja mistä hänet entuudestaan tunnetaan. Hisser on Hisser. Mystinen avaruudesta keskuuteemme laskeutunut Spock-korvainen artisti, joka tekee tajuttoman hyvää musiikkia.

Nyt on kova!

Parasta tässä ja nyt -viikkokatsaus osa 5

Parasta tässä ja nyt -soittolista on Spotifyssa jatkuvasti päivittämäni soittolista, jolle päätyvät kaikki kappaleet, jotka juuri tässä ja nyt ovat kuuntelemisen arvoisia. Toisin sanoen minä suodatan tälle listalle kaikki tämän hetken kuumimmat kappaleet, jotta sinä voit vain kuunnella ja nauttia. Kuten odotettua, intin vuoksi kirjoitusteni määrä on luonnollisesti romahtanut. Soittolistaa seuraamalla pysyt kuitenkin perillä uusista julkaisuista ja tuttavuuksista, joista normaalisti blogissani kirjoittaisin.

Viimeisen kahden viikon ajan yksi albumi on ollut ylitse muiden, joka jokaisessa mahdollisessa välissä on päätynyt pyörimään soittimessani. Kevin Martinin, eli The Bugin, uutukainen Angels & Devils on albumi, jolla nimensä mukaisesti enkelit ja demonit kohtaavat toisensa. Levyn huumaavuus perustuukin mielestäni juuri näiden kahden teeman yhdistämiseen ja niiden synnyttämän räikeän kontrastiin. Levyä kuunnellessa ei aina ole täysin varma, mitä siitä pitäisi ajatella tai miten edes siihen suhtautua. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Death Gripsin yltiöaggressiivinen ulosanti tulee mukaan Fuck a Bitch -kappaleella, ymmärtää, ettei Angels & Devils -albumin muodostamaa maailmoiden yhteentörmäystä pidäkään ajatella järjellä. Angels & Devils on silkkaa tunteiden vuoristorataa, josta saa eniten irti, kun vain tyytyy istumaan kyydissä ja nauttimaan ajelusta.

Kotimaisen edustuksen merkittävin kappale soittolistalla on kenties Tanssilattialla hitistään tutuksi tullut tuottajakaksikko Sima. Yhtye nimittäin julkaisi uuden singlen, Tää on rakkautta, jolle duo on saanut mukaansa myös Neon 2 -yhtyeen feattaajaksi. Tää on rakkautta jatkaa samaa linjaa kuin edeltäjänsä, suurimpana erona on kuitenkin se, ettei kaksikkoa löydetäkään enää tanssilattialta, kuten edellisellä sinkullaan he julistavat. Tanssilattia vaihtuu karaoke-lavaksi ja tanssimuuvien sijaan kauniimman osapuolen huomio kiinnitetään Neon 2 -versioinnilla.

Viikon koukuttavimmasta pop-kappaleesta huolen on pitänyt Jessie Ware, joka on uuden albumin singleillä nostattanut huomattavasti odotuksia tulevasta albumista. Jo aiemmalla Tough Love -singlellä riemunkiljahduksia herättänyt naisartisti julkaisi viime viikolla kappaleen Want Your Feeling, joka yltää melkein edeltäjänsä tasolle. Mikä tärkeintä kappale osoittaa, että brittineidon sävellyskynä on pysynyt terässään ja tuleva albumi on takuulla odotuksen arvoinen julkaisu.

Olen huomannut pienen muutoksen omassa musiikkimieltymyksessäni. Nimittäin nyyhkypopin kuunteluni on vähentynyt viimeisen vuoden aikana dramaattisesti. Yksinäisen sielun sydänverellä kirjoitetut melodramaattiset popveisut ovat saaneet väistyä. Tätäkö tarkoittaa se, että on onnellinen? Kohtasin kuitenkin kappaleen, joka pysäytti ja liikutti jotain sisälläni herkällä tulkinnallaan. Ben Howardin uutukainen End Of The Affair on juuri sellainen kappale, jota kuuntelemalla sydänsurut huuhtoutuisivat paremmin kuin alkoholi tulisi koskaan huuhtomaan.

Nämä muutamat maininnat sekä paljon muuta löytyvät soittolistalta, joka on upotettu tekstin loppuun. Bitte schön!

Nosto: Constables - Silver Spurs

On olemassa kappaleita, jotka vaativat aikaa ja kuuntelukertoja, jotta ne todella pääsevät kiemurtelemaan ihon alle ja sitä kautta tekemään vaikutuksen. Kuitenkin on myös olemassa kappaleita, kuten Constables-yhtyeen uusi single Silver Spurs, joka nappaa niskalenkin kuuntelijasta heti ensimmäisen viiden sekunnin aikana eikä sen jälkeen enää irroita otettaan. Ei auta kuin valssata mukana, kun Constables vie ja määrää tahdin.

Haluan nostaa yhtyeelle hattua, koska jätkät ovat tehneet ihan ilmiömäistä duunia. On hienoa kuulla musiikista se, miten paljon kaverit ovat tehneet musiikkinsa eteen työtä. Vaikkei vielä tässä vaiheessa näin nuoren yhtyeen kohdalla voi puhua kovin laajasta tuotannosta, on silti merkille pantavaa, millaisia edistysaskelia yhtye on ottanut jokaisen julkaisunsa välillä. Constablesin musiikista kuule sen, miten kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti yhtye pyrkii kehittämään musiikkiaan ja viemään sitä eteenpäin. Se on piirre, jota suuresti arvostan ja jonka todella toivon vievän yhtyeen vielä pitkälle.

En tiedä, kuka yhtyeen aiemman tuotannon on äänittänyt ja tuottanut, mutta maininnan arvoisen suorituksen on tällä uudella singlellä tehnyt Kane Kaspar Heinonen tuotanto- ja äänityspuolella. Yhtye ei kuulosta enää miltään demobändiltä, joka pyrkii isommille lavoille soittamaan, vaan yhtyeeltä, jonka kuuluu soittaa isommilla lavoilla, isommalle yleisölle.

Facebook-sivuillaan yhtye esittää toiveen, että Silver Spursia kuunneltaisiin Spotifyssa, jotta jätkät pääsisivät lähtemään kappaleen tuotoilla bisselle. Voin luvata, jos Constables jatkaa tulevalla levyllään yhtä hyvällä linjalla kuin singlelohkaisullaan, on bisserahat tuota pikaa kavereiden taskuissa. Tällainen musiikki löytää varmasti yleisönsä. Jos ei muuten, minä ainakin lupaan luukuttaa tulevaa levyä edes sen yhden bissen verran.

Constables tulee, ota koppi!

Kun saapuu syys

On taas niitä päiviä, kun havahdun aika ajoin siihen, että olen viimeiset hetket ainoastaan tuijottanut edessäni olevaa seinää. Hetken kuluttua havahdun toistamiseen. Hetken päästä taas. Mistään ei oikein tule mitään, ja oikein mihinkään ei jaksa edes ryhtyä. Toisaalta harmittaa ja turhauttaa oma saamattomuus. Voilà, noidankehä on valmis – sitten tuijotan taas seinää. Helleilmamassa jätti jälkeensä aukon, jonka synkät pilvet ja sadetta tihuttavat pilvet saapuivat täyttämään. Niistäkö tämä henkinen syksyni johtuu?

Rakastan kuitenkin melankoliaa ja osittain juuri siksi rakastan myös syksyä. Pidän syksyn väriloistosta, mutta hienointa syksyssä on sen ankea ja jopa masentavan kaunis maisema. Lehdettömät puut, heikko sumu ja varovainen sateenropina vangitsevat sanoinkuvaamattomalla kauneudellaan, kun kävelen pitkin metsätietä. Oli sitten kysymys musiikista tai mistä tahansa muusta taiteenlajista, ankeus on kaunista. Olkoon se sitten doom metalin raskas poljento, masennuksen suossa rypevät lyriikat tai kappaleessa vallitseva tunnelma, joka on kuin niskaan tulviva syyssade ja painaa leuan syvemmälle rintakehään.

Mielentilastani johtuen ajauduin pitkästä aikaa levyn pariin, jonka koen kuvaavan melankolista mielenmaisemaani paremmin kuin mikään muu levy. Lukuisia kertoja olen palannut kyseisen levyn pariin, niin huonoissa kuin hyvissä merkeissä, jakamaan tuntemuksiani, lohduttautumaan ja kokemaan yhteisymmärrystä. Jos olisin albumi, olisin varmasti The Radio Dept. -yhtyeen Climing to a scheme.

Albumilla on samanlainen vaikutus kuin hyvällä ystävällä tai omalla rakkaalla, jonka kanssa voi kokea sanatonta yhteisymmärrystä. Se tekee huonoista hetkistä vähän parempia ja raottaa hivenen pilvireunusta, jotta aurinko pääsee loistamaan edes pientä valoa. Toisaalta hyvänä hetkenä se muistuttaa myös huonoista hetkistä ja opettaa arvostamaan sen hetkistä tilannetta. Ilman ajoittaista melankoliaa pienet valonpilkahdukset tuntuisivat vähäpätöisemmiltä.

Clinging to a scheme on levy, joka kävellessäni ropisee sateena hartioilleni. Se puhdistaa ilman kuin syksyinen sade ja jättää jälkeensä raikkaan tuoksun ja uudelleen eloon herääneen luonnon. Se jättää jälkeensä seesteisen olotilan ja mystisen onnellisuuden tunteen. Levy muistuttaa, että aurinko paistaa jälleen – sittenkin.