On taas niitä päiviä, kun havahdun aika ajoin siihen, että olen viimeiset hetket ainoastaan tuijottanut edessäni olevaa seinää. Hetken kuluttua havahdun toistamiseen. Hetken päästä taas. Mistään ei oikein tule mitään, ja oikein mihinkään ei jaksa edes ryhtyä. Toisaalta harmittaa ja turhauttaa oma saamattomuus. Voilà, noidankehä on valmis – sitten tuijotan taas seinää. Helleilmamassa jätti jälkeensä aukon, jonka synkät pilvet ja sadetta tihuttavat pilvet saapuivat täyttämään. Niistäkö tämä henkinen syksyni johtuu?
Rakastan kuitenkin melankoliaa ja osittain juuri siksi rakastan myös syksyä. Pidän syksyn väriloistosta, mutta hienointa syksyssä on sen ankea ja jopa masentavan kaunis maisema. Lehdettömät puut, heikko sumu ja varovainen sateenropina vangitsevat sanoinkuvaamattomalla kauneudellaan, kun kävelen pitkin metsätietä. Oli sitten kysymys musiikista tai mistä tahansa muusta taiteenlajista, ankeus on kaunista. Olkoon se sitten doom metalin raskas poljento, masennuksen suossa rypevät lyriikat tai kappaleessa vallitseva tunnelma, joka on kuin niskaan tulviva syyssade ja painaa leuan syvemmälle rintakehään.
Mielentilastani johtuen ajauduin pitkästä aikaa levyn pariin, jonka koen kuvaavan melankolista mielenmaisemaani paremmin kuin mikään muu levy. Lukuisia kertoja olen palannut kyseisen levyn pariin, niin huonoissa kuin hyvissä merkeissä, jakamaan tuntemuksiani, lohduttautumaan ja kokemaan yhteisymmärrystä. Jos olisin albumi, olisin varmasti The Radio Dept. -yhtyeen Climing to a scheme.
Albumilla on samanlainen vaikutus kuin hyvällä ystävällä tai omalla rakkaalla, jonka kanssa voi kokea sanatonta yhteisymmärrystä. Se tekee huonoista hetkistä vähän parempia ja raottaa hivenen pilvireunusta, jotta aurinko pääsee loistamaan edes pientä valoa. Toisaalta hyvänä hetkenä se muistuttaa myös huonoista hetkistä ja opettaa arvostamaan sen hetkistä tilannetta. Ilman ajoittaista melankoliaa pienet valonpilkahdukset tuntuisivat vähäpätöisemmiltä.
Clinging to a scheme on levy, joka kävellessäni ropisee sateena hartioilleni. Se puhdistaa ilman kuin syksyinen sade ja jättää jälkeensä raikkaan tuoksun ja uudelleen eloon herääneen luonnon. Se jättää jälkeensä seesteisen olotilan ja mystisen onnellisuuden tunteen. Levy muistuttaa, että aurinko paistaa jälleen – sittenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti