Parasta tässä ja nyt -viikkokatsaus osa 5

Parasta tässä ja nyt -soittolista on Spotifyssa jatkuvasti päivittämäni soittolista, jolle päätyvät kaikki kappaleet, jotka juuri tässä ja nyt ovat kuuntelemisen arvoisia. Toisin sanoen minä suodatan tälle listalle kaikki tämän hetken kuumimmat kappaleet, jotta sinä voit vain kuunnella ja nauttia. Kuten odotettua, intin vuoksi kirjoitusteni määrä on luonnollisesti romahtanut. Soittolistaa seuraamalla pysyt kuitenkin perillä uusista julkaisuista ja tuttavuuksista, joista normaalisti blogissani kirjoittaisin.

Viimeisen kahden viikon ajan yksi albumi on ollut ylitse muiden, joka jokaisessa mahdollisessa välissä on päätynyt pyörimään soittimessani. Kevin Martinin, eli The Bugin, uutukainen Angels & Devils on albumi, jolla nimensä mukaisesti enkelit ja demonit kohtaavat toisensa. Levyn huumaavuus perustuukin mielestäni juuri näiden kahden teeman yhdistämiseen ja niiden synnyttämän räikeän kontrastiin. Levyä kuunnellessa ei aina ole täysin varma, mitä siitä pitäisi ajatella tai miten edes siihen suhtautua. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Death Gripsin yltiöaggressiivinen ulosanti tulee mukaan Fuck a Bitch -kappaleella, ymmärtää, ettei Angels & Devils -albumin muodostamaa maailmoiden yhteentörmäystä pidäkään ajatella järjellä. Angels & Devils on silkkaa tunteiden vuoristorataa, josta saa eniten irti, kun vain tyytyy istumaan kyydissä ja nauttimaan ajelusta.

Kotimaisen edustuksen merkittävin kappale soittolistalla on kenties Tanssilattialla hitistään tutuksi tullut tuottajakaksikko Sima. Yhtye nimittäin julkaisi uuden singlen, Tää on rakkautta, jolle duo on saanut mukaansa myös Neon 2 -yhtyeen feattaajaksi. Tää on rakkautta jatkaa samaa linjaa kuin edeltäjänsä, suurimpana erona on kuitenkin se, ettei kaksikkoa löydetäkään enää tanssilattialta, kuten edellisellä sinkullaan he julistavat. Tanssilattia vaihtuu karaoke-lavaksi ja tanssimuuvien sijaan kauniimman osapuolen huomio kiinnitetään Neon 2 -versioinnilla.

Viikon koukuttavimmasta pop-kappaleesta huolen on pitänyt Jessie Ware, joka on uuden albumin singleillä nostattanut huomattavasti odotuksia tulevasta albumista. Jo aiemmalla Tough Love -singlellä riemunkiljahduksia herättänyt naisartisti julkaisi viime viikolla kappaleen Want Your Feeling, joka yltää melkein edeltäjänsä tasolle. Mikä tärkeintä kappale osoittaa, että brittineidon sävellyskynä on pysynyt terässään ja tuleva albumi on takuulla odotuksen arvoinen julkaisu.

Olen huomannut pienen muutoksen omassa musiikkimieltymyksessäni. Nimittäin nyyhkypopin kuunteluni on vähentynyt viimeisen vuoden aikana dramaattisesti. Yksinäisen sielun sydänverellä kirjoitetut melodramaattiset popveisut ovat saaneet väistyä. Tätäkö tarkoittaa se, että on onnellinen? Kohtasin kuitenkin kappaleen, joka pysäytti ja liikutti jotain sisälläni herkällä tulkinnallaan. Ben Howardin uutukainen End Of The Affair on juuri sellainen kappale, jota kuuntelemalla sydänsurut huuhtoutuisivat paremmin kuin alkoholi tulisi koskaan huuhtomaan.

Nämä muutamat maininnat sekä paljon muuta löytyvät soittolistalta, joka on upotettu tekstin loppuun. Bitte schön!

Viikkokatsaus osa 5

Edellisestä soittolistakatsauksestani on vierähtänyt tovi, mutta nyt lista on päivitetty kovalla kädellä ja timanttiseen kuntoon. Lista on nimittäin ahdettu täyteen aivan tajuttoman hyviä kappaleita, vaikka itse sanonkin. Suosittelen muuten kuuntelemaan listaa siinä järjestyksessä, että viimeisimpänä lisätty kuunnellaan ensimmäisenä.

Kuten kuvituksesta valveutuneimmat ovat jo voinee todeta, listalta löytyy materiaalia The Antlers -yhtyeen hiljattain julkaistulta Familiars-albumilta. Albumilta poimimani kappale Revisited kuvastaa hyvin koko levyn musiikkia, kappale on suorastaan taivaallisen kaunista kuunneltavaa. Revisited on mielestäni koko albumin keskeisimpiä kappaleita, sillä tässä lähes 8-minuuttisessa taideteoksella kulminoituu koko albumin ydin. Familiars on albumi, jonka äärellä ei halua tehdä mitään muuta kuin hiljentyä ja kuunnella.

FKA Twigs julkaisi myös kuluneella viikolla singlen Two Weeks, joka enteilee tämän brittiläisartistin elokuussa julkaistavaa debyyttialbumia. Ensimmäisellä kerralla, kun kuulin uuden kappaleen, oli lähellä, etten pudonnut tuoliltani. Flegmaattinen tunnelma mutta tiukat elektrotaustat syöpyivät johonkin syvälle tajuntaan tai jopa tietoisuuden tuolle puolen.

Suomalaisen musiikin lipunkantajina tällä kertaa listalla ovat Siinai, Sin Cos Tan ja Damn Seagulls. Siinai julkaisi taannoin Supermarket-konseptialbumin, jolta löytyvästä Shopping Trance -kappaleesta on ollut aiemmin puhetta tässäkin blogissa. Koska Siinain tuore albumi ansaitsee kaiken mahdollisen huomion, lisäsin jo singlenäkin julkaistun Vasikka-kappaleen soittolistalle.

Damn Seagulls julkaisi myös levyn nimeltään Let It Shine, jonka toisena singlenä julkaistun nimikkokappaleen olen myös lisännyt listalleni. Syy on yksinkertaisesti se, että kuunneltuani kappaleen osana Let It Shine -albumia muutin aiempaa mielipidettäni kappaleesta niin, että takin kahina kuului luultavasti yhtyeen treenikämpällä asti. Singlenä en liioin piitannut kappaleesta yhtään. Päinvastoin se lähinnä ärsytti minua. Levykontekstissa kappale kuitenkin vasta pääsee oikeuksiinsa. Levyllä kappale on kuin elokuvan kaltoinkohdeltu sankari, joka vihdoin päättää, että "nyt saa riittää". Ja näin Let It Shinen taustoittama voimaantumisprosessi saa alkunsa ja sankarin tarina onnellisen loppunsa.

Lisäksi listalle on päätynyt Jack White, kuinkas muutenkaan. Pidemmän tovin jouduin arpomaan, minkä kappaleen haluan lisätä listalle Lazarettolta. Olisiko se nurinkurinen That Black Bat Licorice tai kunnianhimoinen instrumentaali High Ball Stepper – vai kenties Alone In My home? Tutustuessani levyyn tarkemmin valitsin kuitenkin kilpailun mustan lampaan, eli aivan albumin lopusta löytyvän I Think I Found The Culprit, joka on tyynen pinnan alle kätkeytyy kieroutunutta inhoa ja epävarmuutta. Aavemainen tunnelmaa luova hyminä on vielä kirsikkana kakun päällä.

Soittolistaan pääset käsiksi tästä alta. Kannattaa myös tilata, niin ei tarvitse itse murehtia, mitä seuraavaksi kuunnella! Voit luottaa minuun.

Levykauppojen Joutsenlaulu

Kuva: Aleksi Pahkala

Minulla oli haave. Haave, että jonain päivänä kävelisin perinteikkään ja rakastetun Stupido Shop -levykaupan ovesta sisään ja kokea kaiken sen positiivisen, mikä nostetaan esille Stupidosta puhuttaessa. Kokea Stupidon legendaarisen levykaupan.

Eilen tiistaina 24. kesäkuuta ajaessani kohti Helsingin Kalliota ja Stupido Shopia radioaalloilta kantautui surullisia uutisia: Stupido Shop tiedotti levykauppaa pyörittäneen yrityksen hakeutuneen konkurssiin. En ollut uskoa korviani. Miten voisi olla mahdollista, että juuri tänään oltaisiin lyöty lopullisesti lappu luukulle, eikä Stupido Shopissa sen koommin enää vierailtaisi. En ottanut uskoakseni uutista, joten saavuttuani Kallioon päätin suunnistaa Stupidon ovelle todistaakseni omin silmin tapahtuneen. Ja totta se oli. Ovi oli kiinni ja ovessa musertavaa totuutta julistava lappu: "Kauppa suljettu – Closed".

Vaikken näin ollen koskaan päässyt vierailemaan Stupidossa, uutinen kouraisi minua syvältä ja tunsin, miten jokin kuoli sisälläni.

Kuva: Stupido

Nykyaika on kaltaiseni musiikkifanaatikon taivas. Internetin ja erilaisten musiikkipalveluiden ansiosta musiikkia on käsieni ulottuvilla enemmän kuin minun on mahdollista kuunnella. Eteeni tuodaan tarjottimella käytännössä ääretön määrä musiikkia eikä minun tarvitse kuin valikoida, mitä haluan kuunnella. Kaiken lisäksi Spotifyn ja Deezerin kaltaisten palvelut toimivat rajattomasti kuukausihinnalla, joka on noin puolet pienempi kuin uuden cd:n hinta kaupassa.

Toistan: Kymmenellä eurolla kuussa pääsee käsiksi tolkuttomaan määrään levyjä mutta on edes turha unelmoida, että levykaupasta löytäisi samalla hinnalla yhtäkään uutuus-cd:tä. Täysin absurdia.

Enää voi lähinnä jossitella, mikä olisi tilanne, jos aiemmin oltaisiin asiat tehty eri tavalla. Mitä jos jo alunperin CD-formaatin hinnoittelussa oltaisiin maltettu, ja hinta oltaisiin asetettu realistiselle tasolle. Olisiko tällöin kynnys musiikin laittomalle lataamiselle ollut korkeampi, eikä kokonainen sukupolvi olisi pikkuhiljaa tottunut siihen, että joku tekee musiikkia ja minä voin ilmaiseksi nauttia siitä. Mitä jos levy-yhtiöt eivät olisikaan taistelleet tuulimyllyjä vastaan yrittäessään kitkeä oikeustoimilla piratismia, vaan olisivat reagoineet toisin. Tavalla, joka ei olisi vain ruokkinut piratismikulttuuria ja kasvattanut kuluttajia, jotka pitävät kymmenen euron suuruista kuukausimaksua rajattomasta musiikin käyttöoikeudesta sopivana hintana. Kun musiikki menetti fyysisyytensä ja muuttui bittivirraksi, ihmiset kadottivat myös sen konkreettisen esineen, mistä musiikissa on totuttu maksamaan.

Se, että juuri ikoniseen maineeseen noussut Stupido joutuu täysin yllättäen sulkemaan ovensa, havainnollistaa levykauppojen ahdinkoa paremmin kuin mikään muu. Suosittuna ja kannattavana pitämäni kaupan kaatuminen on ehkä viimeinen mahdollisuus ravistaa kuluttajia, sillä juuri Stupidon kaatuminen osoittaa ajan armottomuuden levykaupoille. Tarvittaisiin muutos, sillä tällä hetkellä ennuste on kuitenkin synkkä, hyvin synkkä.

Itse olen osa sitä kuluttajakuntaa, joka vielä pitää kivijalkakauppoja pystyssä vierailemalla niissä lähes aina kun mahdollista. Tuskin koskaan olen poistunut levykaupasta tyhjin käsin. Jokaisella ostamallani levyllä haluan lähettää viestin, että arvostan sekä musiikin tekijän että sen välittäjän työtä. Maksan musiikistani ensisijaisesti siksi, jotta minun on mahdollista nauttia uudesta musiikista vielä tulevaisuudessakin. Ostan levyni fyysisinä lähinnä siksi, jotta minun on mahdollista nauttia fyysisistä painoksistani vielä tulevaisuudessakin. Tosiasia kuitenkin on se, ettei pieni mutta uskollinen kuluttajakunta tee bisneksestä kannattavaa, vaan se auttamattaa näivettyy.

Unelmani Stupidossa vierailusta kariutui eilen, mutta minulla on toinen unelma, joka elää yhä. Minulla on unelma, että jatkossakin voin vierailla kivijalkalevykaupoissa ja nauttia musiikkini fyysisenä. Unelmani elää ja ainakin minä kannan korteni kekoon, jotta unelmani myös pysyy elossa.

Näillä sanoin haluan kannustaa jokaista kirjoituksen lukijaa ottamaan selvää lähialueensa levykaupoista ja pistäytymään ostoksilla. Yhden levyn ostaminen on rahallisesti hyvin pieni panostus, mutta parhaimmillaan se voi tarjota suuria tunteita ja nautintoa pitkiksi ajoiksi. Ennen kaikkea yhdenkin levyn ostaminen merkitsee sekä muusikolle että levykauppiaalle suunnattomasti, jos vertailukohtana sille on pyöreä nolla.

Eli terveisiä vaan Stupidon väelle, se olin minä, joka kävi laskemassa kynttilän liikkeenne eteen. Olisin vain halunnut tulla ostoksille ja hörpätä kahvit teidän kanssanne, koska arvostan sitä, mitä olette tehneet.

Viikkokatsaus osa 4

Spotifyssa Best Right NOW -soittolista on päivittynyt aktiivisesti, mutta blogikirjoittelun puolella on jäänyt muutama viikkokatsaus rästiin. Tässä kirjoituksessa kuitenkin vähän katsahdan taaksepäin, mitä kaikkea listalla tällä kertaa onkaan ja mitkä julkaisut ansaitsevat erityishuomiota. Keskityn tässä postauksessa lähinnä kotimaisiin yhtyeisiin.

Kesätunnelmia kaipaavalle listalle on ajautunut jo muutamakin kesäisen säkenöivää kappaletta, jotka saavat auringon paistamaan pilvisempänäkin päivänä. Kotimaiset yhtyeet tuntuvat olevan jo vahvasti kesätunnelmissa, sillä pääosa listan "kesäkappaleesta" on suomalaisia. Huomionarvoisimmat näistä ovat The Lieblingsin ja Siman uudet kappaleet. The Lieblingsin kappale Big Girls (Of Summer) on kuin omiaan kuunneltavaksi kuumana kesäpäivänä rannalla – tai vähintään automatkalla rannalle, ja kuuman kesäpäivän käännyttyä jo kohti viilenevää iltaa on otollinen hetki soittaa Siman kappale Tanssilattialla, jossa on kesäillalle tyypillistä hämyisyyttä ja viileyttä.

Kotimaisella osastolla jatkettaessa Verhot-yhtyeen hiljattain julkaistulla albumilla soiva Hullu tuo vahvasti ja positiivisesti mieleeni The Curen kitaroinnin. Tarttuva ja kevyesti melankolinen melodia yhdistyy samanhenkiseen lyriikkaan. Kokonaisuus on oikein pätevä kitarapop-ralli!

Vähän aikaa taaksepäin mentäessä myös Neøv ja Siinai astuivat takaisin julkisuuteen uusien kappaleidensa kera. Neøv lähti sinkkunsa Laketown saattelemana valloittamaan Britanniaa muutaman muun suomalaisyhtyeen kanssa. Paikoitellen sinkkubiisi soi hyvin Mew-henkisesti, mikä on allekirjoittaneen mielestä erinomaista. Siinai puolestaan julkaisi Shopping Trance -singlen, joka enteilee 17. kesäkuuta julkaistavaa Supermarket-konseptialbumia. Kappale on kuin slow motionilla kohti vyöryvä hyökyaalto. Se tulee vääjäämättä sinua kohti, etkä voi sille mitään. Se on vain otettava vastaan.

The Antlers -yhtyeen hiljattain julkaistu singlelohkaisu Palace on mielestäni yksi viime viikkojen pysäyttävimpiä kappaleita. Kappaleen herkkyys ja pakahduttava kauneus kerrassaan pysäytti allekirjoittaneen heti ensikuuntelulla. Niin kuin kappale tekee vielä lukuisienkin kuuntelujen jälkeen. Torvet ja kaikki. Oivoi, miten odotan yhtyeen 17. päivä kesäkuuta julkaistavaa uutta albumia.

Erityishuomiointiin tällä viikolla olen valinnut Pepe & Saimaan ylistelyn ja jumaloidun albumin kakkosraitana olevan Aivan sama mulle mä oon onnellinen. Tästä levystä puhuttaessa ei mediassa ylisanoja olla säästelty, ja kieltämättä levy on aivan erityinen ja erittäin hyvä. Aivan sama mulle mä oon onnellinen on kuitenkin koko levyn kirkkain timantti ja yksinkertaisessa erinomaisuudessaan parhaita kappaleita, joita tällä hetkellä on tarjolla. Pepe Willberg ja Matti Mikkola eivät ole kappaleellaan keksinyt pyörää uudelleen, vaan vanhoista ja tutuista palasista on koottu kasaan kappale, joka on sekä tuore että ajaton. Tätä kappaletta fiilistelee joka ikinen lapsesta vaariin, koska aivan sama, mä oon onnellinen.

Viikkokatsaus osa 3

Kappalesato on ollut kuluneella viikolla jälleen erittäin hedelmällinen ja haasteellisempaa on ollut miettiä, mitä jättäisin listaltani pois.

Koko soittolistan eeppisin ja kunnianhimoisin kappale on Fucked Upin odottamattomalta Year of the Dragon EP:ltä irroitettu nimikkokappale, joka kumoaa ja nuijii maanrakoon kaikki skeptiset ennakko-odotukseni. 18-minuuttinen hardcore punk -eepos voi olla joko mestariteos tai täysfiasko, siitä ei ole välimuotoja. Year of the Dragon on mestariteos eikä mitään vähempää.

Kotimainen hiphop on jälleen edustettuna kaksin kappalein, kun Gracias julkaisi singlen Levels (Stream Fast, Die Young) ja DJ Kridlokkin uudelta Mutsi-albumilta olen listalleni nostanut Hynät, rahat ja ruplat -kappaleen. Graciaksen sinkku enteilee tulevaa Elengi-albumia, josta voisi povata varteenotettavaa haastajaa The Megaphone Staten hiljattain julkaistulle albumille.

Myös Mac Demarco julkaisi viime viikolla uuden albumin, jonka nimikkoraidan Salad Days nostin listalleni. Demarcon kesäinen ja kotikutoinen soundi tuo mieleen kuuman kesäpäivän, ja osaan hyvin kuvitella itseni nauttimassa auringosta riippukeinussa Salad Days -albumin soidessa taustalla.

Kesähelteisestä siirrytään Jamie xx:n viileisiin elektronisiin soundeihin, joita Sleep Sound -single tarjoilee. Kappale on tyypillinen Jamien xx:n kappale, joka nojaa pehmeään poljentoon ja matalaprofiilisiin, mutta leikitteleviin, melodioihin.

Viimein pääsemme itse pihvin pariin. Kovia albumeita tänä vuonna on jo julkaistu useampia, mutta yhtään väheksymättä on Here and Nowhere Else jopa kaikkein kovin. Rakastin jo yhtyeen edellistä Attack On Memory -albumia, vaikka pidin levyä vielä vähän hiomattomana. Edellinen oli raakaversio, joka kaipasi jalostusta ja loppuunviemistä. Cloud Nothings tarvitsi vielä kaksi vuotta aikaa kypsytellä ja paranella musiikkiiaan. Prosessin tuloksena syntyi täydellinen ja viiden tähden arvoinen Here and Nowhere Else -albumi.

Viikkokatsaus osa 2

Kuluneen viikon aikana vain yksi kotimainen yhtye on päätynyt kuumimpien uutuuksien listalleni, ja se on Freeweights, joka tarjoili tuoretta synapoppia kappaleellaan Infinte Repeats. Kappale kuulostaa siltä, että se olisi parhaimmillaan viileiden kesäiltojen fiilistelymusiikkina. Yhtyeeltä kannattaa kuunnella myös jokin aika sitten julkaistu Your Design -single, joka esittelee yhtyeen pirteämpää ja aurinkoisempaa puolta.

Viime vuosien kestosuosikeistani peräti kolme, eli Fucked Up, Black Lips ja Black Keys, on julkaissut uutta musiikkia viime viikkojen aikana. Melodista hardcore punkia soittava Fucked Up julkaisi Paper The House -singlen, joka enteilee kesäkuussa julkaistavaa Glass Boys -albumia. Jännityksellä odotan yltääkö tuleva levy David Comes To Lifen tasolle.

Toiselta suosikiltani Black Keysilta tuli ulos uusi Underneat the Rainbow -levy, joka ei edeltäjänsä Arabian Mountainin veroinen jymypaukku ole, muttei heikkokaan esitys. Kelpo levy, mutta vähän lattea ja tasapaksu. Soittolistalleni lisäsin levyn parhaan kappaleen Make You Mine.

Myös Lonely Boy -hitillään lopullisen läpimurtonsa tehnyt Black Keys julkaisi uuden singlensä Fever ja samalla tiedotti tulevasta albumistaan Turn Blue, joka julkaistaan 14. toukokuuta. Tanssittava poljento ja veikeät synasoundit. Toivottavasti kappaleiden paras terä odottaa vielä tulevalla albumilla, eikä singlellä ollut vielä kaikkea pelissä.

Viikon parasta antia ja mielenkiintoisin tuttavuus on ollut mielestäni olli The Orwells uudella singlellään Let It Burn. Hikinen ja nuoruuden kiihkoa pursuava soundi yhdistyy tarttuviin melodiakoukkuihin, ja kappale yksinkertaisesti tempaa mukaansaa. Soundi tuo vahvasti mieleen 90-luvun alternative rock -soundit, enkä yhtään ihmettelisi vaikka koko kappale oltaisiin äänitetty yhden jäsenen vanhempien autotallissa - sen verran autenttista autotalli-meininkiä. Heti ensimmäisellä kerralla kertsin astuessa sisään tekee mieli yhtyä kuorolauluun I just let it burn, I just let it burn.

Kaikki nämä ja myös ilman mainintaa jääneet kappaleet löytyvät soittolistaltani, johon pääset käsiksi tuosta alapuolelta. Olepa hyvä!

Viikkokatsaus osa 1

Uusia kappaleita on lisätty ja vanhoja tiputeltu hiljalleen pois. Puhun nyt siis SDL Best Right NOW -soittolistastani, johon kerään juuri tämän hetken kuumimpia uutuksia, niin sinkkujulkaisuja kuin myös uusilta albumeilta bongattuja helmiä. Lyhyin saatesanoin katsastan näin blogin puolella, mitä kappaleita sitä on tullut listalle oikein kerättyä.

Suomalaisen indierock-yhtyeen Getawaycab uusi sinkku Sing With Us lämmitti mieltä kuin vielä viikko sitten lämmittänyt kevätaurinko. Kertosäkeissä mahtipontisiin mittoihin kasvava kappale tuo mieleen Suomen kesän ja samanlaiset maisemat kuin singlen kansitaiteessa, jossa aurinko hellii hyvin perinteikästä suomalaista sielunmaisemaa.

Kotimaista linjaa jatkettaessa tulin nostaneeksi listalle myös Gim Kordonin vihdoinkin remasteroidun ja albumimuotoon saatetun Ei Ole Helppoo -singlen. Vaikkei kappaleessa enää ole sitä tiettyä uutuudenviehätystä, on se kuitenkin sitäkin kuumempi. Erittäin tiukkaa punk-musiikki julkaisi kuluneella viikolla myös No Shame, joka julkaisi singlen Jonossa Seuraava. Kappale on muuten soinut ja paljon, sillä niin tuhtia ja tiukkaa tavaraa se on sekä ulosanniltaan että sisällöltään. Jonossa Seuraava kannattaakin kuunnella oikein ajatuksella, siinä on jokaiselle illaksi hieman pohdittavaa. Saatetaan punk-linjaus vielä loppuun kanadalisen White Lungin tuoreella Drown With The Monster, joka on yhtäaikaa hyvin rujoa, mutta myös yllättävän melodista punkrockia.

Suomalaisten rokkareiden seuraksi nostin listalle myös, ainakin omasta näkökulmastani yllättävän aktin, nimittäin JVG:n, ja yhtyeen uudelta levyltä löytyvän Kartalla-kappaleen. Voitolla yöhön -albumi herätti minussa myös enemmänkin ajatuksia, joista tullaan kuulemaan tässä lähipäivinä.

Ulkomaalaisia mielenkiintoisia uutuksia listalla ovat muun muassa Tune-yardsin uusi single Water Fountain, Possen Shut Up ja amerikkalainen How To Dress Well, joka on julkaissut tämän hetken kaikkein kuumimman kappaleen Words I Don't Remember. Kappale on synaintroineen kaikkineen äärettömän tyylikäs ja tunnelmallinen. Tom Krellin hennossa ja jopa hieman varautuneessa tulkinnassa on jotain maagista ja kiehtovaa. Kaiken lisäksi kappale on loisteliaasti tuotettu. Words I Don't Remember on täyden kympin kappale.