Viikkokatsaus osa 3

Kappalesato on ollut kuluneella viikolla jälleen erittäin hedelmällinen ja haasteellisempaa on ollut miettiä, mitä jättäisin listaltani pois.

Koko soittolistan eeppisin ja kunnianhimoisin kappale on Fucked Upin odottamattomalta Year of the Dragon EP:ltä irroitettu nimikkokappale, joka kumoaa ja nuijii maanrakoon kaikki skeptiset ennakko-odotukseni. 18-minuuttinen hardcore punk -eepos voi olla joko mestariteos tai täysfiasko, siitä ei ole välimuotoja. Year of the Dragon on mestariteos eikä mitään vähempää.

Kotimainen hiphop on jälleen edustettuna kaksin kappalein, kun Gracias julkaisi singlen Levels (Stream Fast, Die Young) ja DJ Kridlokkin uudelta Mutsi-albumilta olen listalleni nostanut Hynät, rahat ja ruplat -kappaleen. Graciaksen sinkku enteilee tulevaa Elengi-albumia, josta voisi povata varteenotettavaa haastajaa The Megaphone Staten hiljattain julkaistulle albumille.

Myös Mac Demarco julkaisi viime viikolla uuden albumin, jonka nimikkoraidan Salad Days nostin listalleni. Demarcon kesäinen ja kotikutoinen soundi tuo mieleen kuuman kesäpäivän, ja osaan hyvin kuvitella itseni nauttimassa auringosta riippukeinussa Salad Days -albumin soidessa taustalla.

Kesähelteisestä siirrytään Jamie xx:n viileisiin elektronisiin soundeihin, joita Sleep Sound -single tarjoilee. Kappale on tyypillinen Jamien xx:n kappale, joka nojaa pehmeään poljentoon ja matalaprofiilisiin, mutta leikitteleviin, melodioihin.

Viimein pääsemme itse pihvin pariin. Kovia albumeita tänä vuonna on jo julkaistu useampia, mutta yhtään väheksymättä on Here and Nowhere Else jopa kaikkein kovin. Rakastin jo yhtyeen edellistä Attack On Memory -albumia, vaikka pidin levyä vielä vähän hiomattomana. Edellinen oli raakaversio, joka kaipasi jalostusta ja loppuunviemistä. Cloud Nothings tarvitsi vielä kaksi vuotta aikaa kypsytellä ja paranella musiikkiiaan. Prosessin tuloksena syntyi täydellinen ja viiden tähden arvoinen Here and Nowhere Else -albumi.

Uutuudet: Gim Kordon ja CC33

Tiedätkö, mikä yhdistää Gim Kordonia ja CC33:a? Asioita on tuskin lueteltavissa kovinkaan montaa, mutta ainakin muutama sitäkin merkittävämpi.

Kelattaessa ajassa taaksepäin yhtyeitä yhdistää se, että molemmat ovat synnyttäneet melkoista kuhinaa blogosfääreissä jo ennen yhtäkään virallista julkaisuaan. Ei ole helppoo -mania on vielä kaikilla niin tuoreessa muistissa, ettei siitä tarvitse sen enempää mainita. CC33 saattaa kuitenkin vaatia muistinvirkistyksen, sillä yhtyeen laajaa huomiota kerännyt kappale Silver Spurs julkaistiin vuosien 2011 ja 2012 vaihteessa.



Oleellisin yhtyeitä yhdistävä tekijä on kuluva kevät, jolla on suuri merkitys kummallekin yhtyeelle. Molemmat yhtyeet nimittäin julkaisevat debyyttialbuminsa kuluvan kevään aikana. CC33 on kypsytellyt debyyttiään kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Gim Kordon päinvastoin on edistynyt ensimmäisen levynsä kanssa varsin ripeää tahtia, ja viime syksystä lähtien yhtye on ollut hyvin voimakkaasti esillä, mikä tosin on myös yhtyeen oman aktiivisuuden ansiota.

Bändejä yhdistää myös se, että molemmat julkaisivat tänään tuoretta musiikkia (ja videot). Gim Kordon julkaisi kolmannen maistaisen 9. toukokuuta julkaistavalta albumiltaan. Sä oot mun unelma, beibe on yhtyeelle tyypillisen rujo ja energinen, mutta selvästi elämäniloisempi kuin edellinen single Kaupunki tappaa sielunsa. Aina ei ole helppoo, mutta silti se kevät ja elämänilo sykkii myös Gim Kordonin rinnassa.

CC33 julkaisi kappaleelleen I used to be a teenage Amorphis fan musiikkivideon, joka on koottu 70-lukuisesta lomakuvamateriaalista. Ei voi väittää, etteikö lopputulos olisi vakuuttava, sillä video suorastaan huokuu lämpöä ja nostalgiaa. Olettaisin, että kyseinen kappale löytyy myös tulevalta 1. huhtikuuta julkaistavalta albumilta. Ainakin se olisi toivottavaa, sillä kappale on tunnelmoinnistaan huolimatta myös vaikuttava. Siinä on jotain, mikä säväyttää suuresti. Jännityksellä odotan, miltä CC33:n albumi tuleekaan kuulostamaan!

Viikkokatsaus osa 2

Kuluneen viikon aikana vain yksi kotimainen yhtye on päätynyt kuumimpien uutuuksien listalleni, ja se on Freeweights, joka tarjoili tuoretta synapoppia kappaleellaan Infinte Repeats. Kappale kuulostaa siltä, että se olisi parhaimmillaan viileiden kesäiltojen fiilistelymusiikkina. Yhtyeeltä kannattaa kuunnella myös jokin aika sitten julkaistu Your Design -single, joka esittelee yhtyeen pirteämpää ja aurinkoisempaa puolta.

Viime vuosien kestosuosikeistani peräti kolme, eli Fucked Up, Black Lips ja Black Keys, on julkaissut uutta musiikkia viime viikkojen aikana. Melodista hardcore punkia soittava Fucked Up julkaisi Paper The House -singlen, joka enteilee kesäkuussa julkaistavaa Glass Boys -albumia. Jännityksellä odotan yltääkö tuleva levy David Comes To Lifen tasolle.

Toiselta suosikiltani Black Keysilta tuli ulos uusi Underneat the Rainbow -levy, joka ei edeltäjänsä Arabian Mountainin veroinen jymypaukku ole, muttei heikkokaan esitys. Kelpo levy, mutta vähän lattea ja tasapaksu. Soittolistalleni lisäsin levyn parhaan kappaleen Make You Mine.

Myös Lonely Boy -hitillään lopullisen läpimurtonsa tehnyt Black Keys julkaisi uuden singlensä Fever ja samalla tiedotti tulevasta albumistaan Turn Blue, joka julkaistaan 14. toukokuuta. Tanssittava poljento ja veikeät synasoundit. Toivottavasti kappaleiden paras terä odottaa vielä tulevalla albumilla, eikä singlellä ollut vielä kaikkea pelissä.

Viikon parasta antia ja mielenkiintoisin tuttavuus on ollut mielestäni olli The Orwells uudella singlellään Let It Burn. Hikinen ja nuoruuden kiihkoa pursuava soundi yhdistyy tarttuviin melodiakoukkuihin, ja kappale yksinkertaisesti tempaa mukaansaa. Soundi tuo vahvasti mieleen 90-luvun alternative rock -soundit, enkä yhtään ihmettelisi vaikka koko kappale oltaisiin äänitetty yhden jäsenen vanhempien autotallissa - sen verran autenttista autotalli-meininkiä. Heti ensimmäisellä kerralla kertsin astuessa sisään tekee mieli yhtyä kuorolauluun I just let it burn, I just let it burn.

Kaikki nämä ja myös ilman mainintaa jääneet kappaleet löytyvät soittolistaltani, johon pääset käsiksi tuosta alapuolelta. Olepa hyvä!